Olen viimeisen kuukauden aikana pohtinut eri yhteyksissä henkistä ja hengellistä resilienssiä. Resilienssi voidaan määritellä useilla eri tavoilla, mutta pohjimmiltaan se on onnistunutta kykyä sopeutua häiriötekijöihin. Resilienssiä voidaan lähestyä sekä yksilön että yhteisön näkökulmasta.
Tutkijoiden keskuudessa ei ole yksimielisyyttä siitä, mitä kaikkea resilienssi sisältää. Onko se jotakin mitä meillä on luonnostaan, vai jotakin mitä olemme oppineet vai ehkä prosessissa syntyvää positiivista kehitystä? Joka tapauksessa se on jotakin, mikä auttaa meitä selviytymään elämän haasteissa ja toipumaan suuristakin menetyksistä.
Onneksi viime vuosina on ymmärretty henkisen ja hengellisen resilienssin merkitys. Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen puhui (HS 24.4.2022) henkisestä sietokyvystä huoltovarmuuden yhteydessä. Se, miten kansakunta jaksaa kriisin keskellä on jopa turvallisuuskysymys. Tämä näkökulma on noussut monesti esiin myös sotiemme veteraanien puheissa. Hengellisyys kantoi sodan keskellä.
Viikko sitten keskustelin kirkon paikasta Hyvinvointialueen organisaatiossa ja siitä, kuinka seurakuntana olemme omalta osaltamme rakentamassa ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Muutama päivä sitten pohdimme Imatran kaupungin ja seurakunnan valmiusharjoituksia ja kuinka kirkko avaa ovensa myös äkillisten kriisien keskellä.
Olen iloinen siitä, että yhteiskunnan eri toimijat arvostavat kirkon työtä henkisen ja hengellisen kriisinsietokyvyn vahvistajana ja kirkko koetaan nykyään tärkeäksi yhteistyökumppaniksi. Ajattelen, että yksi piispan tärkeä tehtävä on rakentaa kumppanuuksia ja verkostoja yhteiskunnan eri toimijoihin sekä yhteiskunnallisella näkyvyydellä vahvistaa kirkon paikkaa yhteistyökumppanina.
Kristillisessä kontekstissa tällaista henkistä ja hengellistä selviytymistä tutkitaan muun muassa pastoraalipsykologian näkökulmasta. Selviytymistä tukevat niin henkilökohtaiset uskonkäsitykset kuin institutionaalinen tuki. Kriisin keskellä oma rukouselämä tai tutut hengelliset laulut ja Raamatun kohdat tuovat tukea ja lohtua. Samoin kirkko organisaationa ja rakennuksena voi olla turvan merkkinä. Yhteinen jumalanpalvelus tai keskellä kylää seisova kirkko lisää hengellistä kestävyyttä kriisissä.
Viime vuodet ovat osoittaneet, että kirkolla ja seurakunnilla on tärkeä rooli henkisen ja hengellisen resilienssin vahvistamisessa. Koronapandemia, Ukrainan sota ja nopeasti heilahteleva globaali talouden tilanne aiheuttavat huolta. Kriisissä käännytään usein kirkon puoleen. Ja hyvä niin, koska meillä on toivon sanoma. Jumala on kanssamme kriisin keskelläkin.
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jeremian kirja 29:11)
Pyhä Jumala, elämämme on sinun käsissäsi.
Emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo eteemme.
Sinun puoleesi me käännymme ja huokaamme:
Ole lähellä meitä, ole turvamme. Aamen
(piispojen rukous huolten keskelle)