Yksi uusimmista johtamistyyleistä on mahdollistava johtaminen Mahdollistava johtaminen ei ole enää valmentavaa johtamista, jossa valmentaja jollakin tavalla määrittää työn tekemistä, kuten urheilutermein ymmärretään. Mahdollistavassa johtamisessa määritellään yhdessä se, mitä ja miten tehdään. Tämä alkaa jo kuulostaa uuden sukupolven johtajuudelta. Uuden sukupolven johtaminen ei tapahdu ylhäältä alas, vaan samalta tasolta yhdessä.
Seurakunnissa johtajuus on perinteisesti langennut papeille tai kirkkoherroille ja kokonaiskirkossa piispoille. Onneksi myös kirkossa on havahduttu ammatillisen johtamisen tärkeyteen ja omasta mielestäni kirkon johtajuuskoulutus on nykyisin todella hyvä. Myös siihen on havahduttu, että johtajuus muuttuu yhteiskunnan muutoksissa. Ja tämä koskee myös kirkkoa.
Päätöksiä tekevät ihmiset, niitä tehdään ihmisille ja niitä myös toteuttavat ihmiset. Organisaatiot, myös kirkko, koostuvat ihmisistä ja jokaista ihmistä ohjaa hänen ajattelunsa, arvonsa ja tunteensa. Sen vuoksi uuden sukupolven johtajuudessa on erittäin tärkeää ymmärtää ihmisyyttä ja hyvä henkilöstöjohtaminen nousee arvoonsa.
Kirkossa johtamisen yhtälöön liitetään myös hengellisyys ja se tekee kirkon johtamistyöstä haasteellista. Meidän ylin johtajamme, Jumala, ei ole fyysisesti läsnä maailmassa, joten suoria vastauksia ei ole tarjolla ja johtamisen ohjeista (Raamattu, opinkappaleet, traditio) tehdään erilaisia tulkintoja. Kuitenkin juuri nämä kaksi, ihminen ja Jumala, ovat evankeliumin keskiössä ja siksi ne molemmat kuuluvat myös kirkon johtamisen keskiöön.
Piispa on hiippakunnan johtaja ja virassaan myös kaitsija, jonka tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä sekä valvoa, että kirkon tehtävään kuuluvia toimia hoidetaan kirkon tunnustuksen ja määräysten mukaisesti (KL 18:1). Näiden lisäksi kirkossamme on useita kirkon toimintaa ohjaavia arvoja. Kirkko on sitoutunut tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Nämä ovat lähtökohtaisesti myös kristillisen sanoman ytimessä.
Tasa-arvo sukupuolten välisenä arvona tai yhdenvertaisuus riippumatta esimerkiksi iästä, vammasta, kansallisuudesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta täytyy näkyä kirkon toiminnassa luovuttamattomina arvoina. Tilojen saavutettavuus ja kirkko turvallisena tilana täytyy taata kaikille. Ihminen tulee usein Jumalan eteen kaikkien elämänsä ilojen ja taakkojen kanssa. Silloin kirkossa täytyy olla herkällä mielellä ja kuulolla. Kirkon tulee olla turvasatama, jonka ovet ovat auki kaikille.
Monet erilaiset uskontulkinnat ja käsitykset tasa-arvosta tai yhdenvertaisuudesta saattavat kirkossa johtaa jopa hengelliseen väkivaltaan. Erilaiset opintulkinnat rakentavat herkästi erillisiä sisäpiirejä ja aiheuttavat kitkaa seurakunnissa. Piispan tehtävä on rakentaa siltoja eri tavalla ajattelevien kesken, mutta piispan on tarvittaessa myös puututtava hengelliseen väkivaltaan.
Yhteyden ja ykseyden vaaliminen ovat piispan keskeisiä tehtäviä hengellisenä johtajana. Aiemmissa tehtävissäni Jerusalemissa sekä kotimaan ekumeenisissa yhteyksissä olen havainnut, että yhteyden rakentaminen alkaa halusta tutustua ja ymmärtää. Tässä kuunteleminen ja kunnioittava keskustelu ovat ehdottoman tärkeitä. Yhteyden rakentamisessa myös yhteinen rukous on tärkeää, koska rukous asettaa ihmiset samalle viivalle Jumalan kasvojen edessä.
Pyhä Jumala,
anna meille korvat kuulla,
sydän rakastaa ja
kädet rakentaa yhteistä kirkkoamme